Kevät on vihdoin täällä – tai täällä Skånessa pikemminkin varhainen kesä. Ulkona on uskomattoman kaunista: keltaiset rypsipellot aaltoilevat, vaaleanvihreät lehtimetsiköt, kevätesikot ja sireenipensaat täyttävät maiseman. Se hivelee silmää – ja sielua.
Olen ihminen, joka viettää paljon aikaa autossa matkustellen eri paikkojen ja tapaamisten välillä. Rakastan seurata vuodenaikojen vaihtumista ikkunasta – ja juuri nyt se on parhaimmillaan. Hevoset laiduntavat tuulessa huojuvassa ruohossa, juuri päästettyinä kesälaitumelle. Hiehot näkyvät aitauksissa emiensä rinnalla, ja joku hevonen saattaa ottaa nokoset lämpimässä auringossa. Pörisevät hyönteiset eivät ole vielä vallanneet maisemaa, joten nyt voi vielä nauttia rauhasta.
Vaikka – ei tätä vuodenaikaa kovin rauhalliseksi voi kutsua, jos on aktiivinen hevosihminen. Kun talvi on vihdoin irrottanut otteensa, haluan tehdä kaiken. Kaiken sen, mitä talven aikana ajattelin tekeväni “sitten myöhemmin”. Se voi tarkoittaa tallin kaikkien hevosten pesua, satulahuoneen siivousta, tarhojen haravointia, käyntiä ulkokentän vapaaharjoituksessa, kaikkien talviloimien pesua, vierailuja hevosurheilutapahtumiin – ja tietenkin paluuta kilpakentille.
Täytyy siis tehdä priorisointilista. Tai ehkä kutsua sitä bucketlistiksi, sillä sen toteuttamiseen taitaa mennä hetki.
Tänä viikonloppuna aloitan joka tapauksessa listan purkamisen – yhdessä Malinin kanssa tietenkin – osallistumalla Pramm Memorial -tapahtumaan Jägersossa. Päivästä on tulossa aurinkoinen (sanoo SMHI) ja täynnä upeita hevosia. En ole koskaan aiemmin nähnyt laukkakilpailua paikan päällä, joten odotan innolla.
Ja sitten on kevään ehdottomasti jännittävin asia: rakas Greta aiotaan astuttaa. Jos kaikki menee hyvin, tulee sydänhevosestani ensi vuonna äiti. Kuten sanottu – nyt se alkaa…
(Tämä blogikirjoitus on käännetty tekoälyn avulla. Pyrimme tarkkuuteen ja selkeyteen, mutta jotkin vivahteet saattavat vaihdella. Kiitos ymmärryksestäsi.)
